Kustannusten nousu – miten taloyhtiössä huolehditaan energiansäästöstä? | Iljan Isännöintikeskus Hyppää pääsisältöön

Ilman jäätävää (pun intened) takatalvea, tästä talvesta selvittiin ilman paljon lietsottuja pakotettuja sähkökatkoja ja suuria kriisejä. Maailmantilanne on kaukana normaalista ja stabiilista, joten taloyhtiön on edelleen varauduttava kustannusten nousuun ja pitkittyneeseen kalliin energian hintaan. Tässä blogissa pyritään avaamaan. miten kustannusten nousu vaikuttaa taloyhtiöön ja miten taloyhtiö tai yksittäinen osakas / asukas voi omalta osaltaan huolehtia energiansäästöstä ja sitä kautta vaikuttaa omaan energialaskuunsa.

Taloyhtiön kannattaa kerätä tarvittaessa ylimääräinen vastike puskuriksi

Ylimääräisestä yhtiövastikkeesta päätetään tavanomaisesti yhtiökokouksessa ja enemmistöpäätöksellä valtuutetaan hallitus keräämään 1-2 kuukauden ylimääräinen vastike. Kustannusten nousulle ei ole näköpiirissä nopeaa laskua, joten varautuminen hyvissä ajoin parantaa taloyhtiön kykyä selviytyä kustannuksista kuivin jaloin. Tarvittaessa taloyhtiön on otettava kulujen kattamiseksi lainaa, joka ei ole välttämättä se joustavin ja halvin ehdoiltaan. Loppujen lopuksi sekin maksatetaan vastikkeista.

Taloyhtiöllä on hyvä olla 2-3 kuukauden vastiketuloja vastaava summa puskurina, jolla voidaan kattaa yllättäviä menoja. Kaikkea ei välttämättä olla vielä nähty, mitä maailmantaloudella ja -tilanteella on meille tarjota.

Miten taloyhtiö voi varautua kustannusten nousuun?

Edellinen ylimääräinen vastike on helppo tapa, mutta taloyhtiö voi varautua muutoinkin. Hallituksen ja osakkaiden on syytä pitää mielessä ns. ”long game” ja tehdä suunnitelmat pitkälle aikavälille, energiatehokkuuteen keskittyen. Toki taloyhtiö voi tehdä toimenpiteitä, joilla kustannuksia saadaan hallintaan jo lyhyellä aikavälillä.

Lämpötilojen lasku

Yhteisissä tiloissa, kuten porrashuoneissa ja varastoissa tms, voi hyvin laskea lämpötilaa reilustikin. Porrashuoneissa yleensä oleskellaan ulkovaatteilla ja suorinta tietä omaan kotiin. HSY:n energianeuvonta suosittaa n. 17-18 astetta yleisiin tiloihin ja n. 12 astetta autotalleihin. Liian lämmin tai liian kylmä tila hukkaa energiaa.

Käyttöveden virtaamat

Monissa kohteissa veden virtaamat ovat sen verran voimakkaita, että tavallinen suihkukin käy hieronnasta. Helppo tapa pienentää vesilaskua, on rajoittaa käyttövesien virtaamia esimerkiksi vaihtamalla suihkupäät ja hanat vettä säästäviin malleihin. Näissä malleissa yleensä veden sekaan sekoitetaan ilmaa, joka vähentää veden kulutusta, säilyttäen silti tuntuman runsaasta suihkusta.

Virtaamia voidaan alentaa myös keskitetysti, esim. vakiopaineventtiileillä.

Sähkön kilpailutus

Kalliin sähkön aikakautena sähkön kilpailutus kannattaa aina tehdä. Kilpailuttamalla voi säästää pitkän pennin halvemmalla sähkösopimuksella. Toisaalta kilpailutuksen avulla taloyhtiö saa hyvän kuvan omasta sähkösopimuksestaan – se voi ollakin oikeasti hyvä sopimus eikä sitä kannata lähteä vaihtamaan. Molemmissa tapauksissa, taloyhtiön etu!

Iljan Isännöintikeskus tekee yhteistyötä Veni Energian kanssa – me tarjoamme taloyhtiöille valmiiksi kilpailutettua sähköä tukkuhintaan. Kerromme mielellämme lisää.

Energiaremontit

Jos taloyhtiössä on tarkoitus tehdä korjaushankkeita, kannattaa miettiä voisiko hanketta aikaistaa ja investoida energiatehokkaampiin malleihin ja/tai varusteluun? Esimerkiksi ovi- ja ikkunaremonttien kohdalla on pitkän tähtäimen etu, että vanhat ovet ja ikkunat vaihdetaan energiatehokkaampiin malleihin – säästö tulee nopeasti ja jatkuu koko niiden elinkaaren ajan.

Hallituksen ja osakkaiden kannattaa myös harkita, voisiko esimerkiksi joku keskitetty ovien ja ikkunoiden tiivistysurakka olla tehokas tapa parantaa energiatehokkuutta nopeasti?

Valot ja valojen ajastus

Hallituksen ja osakkaiden kannattaa yhdessä miettiä, voisiko esimerkiksi porrashuoneiden valaistusta uusia energiatehokkaisiin ja älykkäisiin LED-valaisimiin ja lyhentää niiden päälläoloaikaa. Varsinkaan kerrostaloissa ei ole välttämättä tarvetta sytyttää ylimmän kerroksen valoja, mikäli kotiin tuleva asukas asuu alimmissa kerroksissa.

Miten osakas / asukas voi varautua kustannusten nousuun?

Energiansäästövinkkejä kotitalouksille on lukemattomia ja uskallan väittää, että niitä on etsitty ja kerrottu kyllästymiseen asti. Mutta kerta kiellon päälle, tässä tiivistetysti, miten voit vähentää omaa energiankäyttöäsi:

  • Laske asunnon lämpötilaa
    • Varsinkin makuuhuoneessa 18-19 astetta on unenlaadulle parempi, kuin yli 20 astetta
  • Vaihda suihkupäät vettä säästäviin malleihin ja vähennä suihkun kestoa
    • Säästö saattaa olla satoja euroja vuodessa
  • Tiivistä ovet ja ikkunat
    • Tiiviimpi asunto vuotaa vähemmän lämmintä ilmaa ulos
  • Pese täysiä koneellisia
    • Vaikka uusissa kodinkoneissa onkin automaattisia ohjelmia ja määrän tunnistus, yhden täyden koneen pesukerta kuluttaa silti vettä ja sähköä vähemmän, kuin usea pesukerta vajaalla koneella
  • Pörssisähkön käyttäjä: Hyödynnä hiljaiset tunnit
    • Ajasta pesuohjelmat, lämmitys yms. päivän ja yön hiljaisiin ja edullisiin tunteihin
  • Sammuta turhat valot ja vaihda valaisimet LED-valaisimiin
    • A+ energialuokan LED-valaisimien energiankulutus on n. 30 % pienempi, kuin A-luokan energiansäästölampun

Me noudatamme omassa toiminnassamme ekologisia arvoja ja omalta osaltamme haluamme olla vähentämässä turhaa energiankulutusta. Kerromme mielellämme lisää, miten juuri sinun taloyhtiössä voidaan tehdä asioita energiatehokkaammin!