Asiakkaiden suusta: Ammattitaitoa ja palveluasennetta | Iljan Isännöintikeskus Hyppää pääsisältöön

Meidän toimintamme lähtökohtana on ammattitaito ja palvelu. Nämä arvot halusimme myös todentaa asiakkaiden toimesta, joten teetimme kesällä asiakastyytyväisyyskyselyn. Tulokset osoittavat, että asiakkaamme kokevat Iljan isännöintikeskuksen palvelut hyviksi.

Tavoitteenamme on kehittyä ja kehittää – ja nykyaikainen palvelumallimme koettiinkin onnistuneeksi. Asiakaslähtöisyys, avoimuus, helposti lähestyttävä toimintamalli ja toimiva asiakaspalvelu ovat meille tärkeitä arvoja ja selvästi myös asiakkaittemme arvostamia.

Avoin toimintamallimme toimii niin sisäisesti, kuin myös ulkoisesti. Tietoa ei pidetä pelkästään itsellään, vaan sitä jaetaan kollegoille sekä asiakkaille.

Kiitosta saimme paljon myös siitä, että pystymme ja haluamme neuvoa asiakkaitamme monissa asumiseen liittyvissä asioissa. Opastamme taloyhtiöiden hallituksia niiden toiminnassa ja toimimme myös asiakkaittemme talousneuvojina.

Yhtenä esimerkkinä arvonlisäveroon liittyvät asiat ovat sellaisia, jotka vaikuttavat taloyhtiöiden toimintaan. Arvonlisäverotuksen hyödyt voivat olla taloudellisesti merkittäviä, jolloin Iljan Isännöintikeskuksen palveleva rooli pääsee oikeasti oikeuksiinsa – kuka tahansa voi laittaa rastin ruutuun ja lähettää aineiston eteenpäin, mutta vaatii oikeaa osaamista ja välittämistä, että pysähdytään katsomaan, mikä on asiakkaan kannalta parasta, vaikkei se olisi itselleen helpoin vaihtoehto.

Edellä mainittu oli vain yksi syy, miksi vastauksissa korostui isännöintitoimistomme ammattitaidon arvostus. Meille on äärimmäisen tärkeää, että henkilökuntamme ammattitaito kasvaa ja sitä pidetään yllä. Henkilökunnan koulutus on merkittävä ja pysyvä osa Iljan Isännöintikeskuksen budjettia.

Vastaajia riitti

Iloksemme saimme huomata, että asiakkaitamme kiinnosti vastata ja antaa palautetta. Vastausprosentti oli tarkalleen 50 %. Kyselyyn vastasi 220 vastaajaa ja 3/4 vastauksista tuli Kuopiosta ja 1/4 vastauksista tuli Iisalmesta. Kuopiolaiset asiakkaamme arvostavat ammattitaitoa, tavoitettavuutta ja asiakaspalvelua. Iisalmen asiakkaamme arvostavat ammattitaitoa, ajantasaista tietämystä alalta sekä taloushallinnan osaamista. Yhteistä molemmille oli asiakaspalvelun arvostus.

Luonnollisesti motivoimme vastaajia arpomalla osallistujien kesken mökkiviikonlopun Tahkolla. Jos ei arpaonni suosinut, asiakkaamme saavat -20 % alennuksen konserniimme kuuluvan Kiinteistö Oy Tahkonkiertäjien varauksesta nyt ja jatkossa.

Meitä arvostetaan

Tärkeimmiksi vahvuuksiksi koettiin asiantuntemus ja tavoitettavuus – onhan meillä ”next business day” – vastausmalli, usein nopeampikin.

Kaikkinensa saimme Kuopion osalta arvosanan 4, asteikolla 1–5, jonka otamme vastaan nöyränä ja kiitollisena. Iisalmen osalta laitettiin vielä pykälää paremmaksi ja toimintamme arvioitiin pääsääntöisesti erittäin hyväksi. Molempien osalta suositteluhalukkuus oli hyvällä tasolla.

Risujakin saatiin

Vaikka niin mukavaa olisikin lukea pelkkiä vuolaita kehuja, se ei kehitä. Haluamme rehellisesti tietää, missä mennään ja mitä meiltä odotetaan. Siksi olemme erittäin iloisia myös saamistamme kehityskohteista.

Kehityskohteina ensisijaisesti oli tiedottamisen saralla, joka sai meidät heti miettimään erilaisia ratkaisuja tiedottamisen parantamiseksi. On toki otettava huomioon, että tiedottaminen on laaja ja osin myös subjektiivinen käsite, joten pyrimme selvittämään kehittämiskohteita vielä tarkemmin.

Tiedottaminen voi olla esimerkiksi taloyhtiökohtaista tai yleisistä asioista tiedottamista. Vaihtoehtoina jälkimmäiseen voisi sopia blogi tai uutiskirje, miksipä ei vaikka molemmat. Ja koska palveluamme kehitetään asiakkaita varten, aiomme kehittää tätä(kin) yhteistyössä asiakkaittemme ja mieltymysten mukaisesti.

Koska parempi huominen tehdään tänään.