Arvokasta isännöintiä
Iljan Isännöintikeskus on kuopiolainen, vuonna 2019 perustettu asiakaslähtöinen isännöintitoimisto. Meidän kantavia arvoja ovat mm. ekologisuus ja perhearvot. Arvomme näkyvät myös toiminnassamme - haluamme mahdollistaa vaivattoman, helpon ja turvallisen asumisen taloyhtiössä.
Isännöimme kaikenkokoisia ja -muotoisia talo- ja kiinteistöyhtiöitä ympäri Suomen. Tällä hetkellä meillä on toimintaa Pohjois-Savossa sekä Keski-Suomessa. Meillä on vahva visio kasvaa alan moderneimmaksi isännöintitoimistoksi ja samalla toimia alan suunnannäyttäjänä.
Ilja Knuutinen, toimitusjohtaja
Palvelumme
Isännöinti
Ammattitaitoiset isännöitsijämme ovat sitoutuneet toimimaan isännöinnin eettisten ohjeiden mukaan - voit siis luottaa siihen, että valvomme taloyhtiön etuja, emme omiamme.
Taloushallinto
Taloyhtiön reaaliaikainen taloushallinto on talousasiantuntijoidemme osaavissa käsissä - tieto omasta ja yhtiön taloudellisesta tilanteesta on aina osakkaiden nähtävillä.
Projektinhallinta
Kaikenkokoiset urakat vaativat osallisilta taitoa hallita yksityiskohdista muodostuvaa kokonaisuutta - me huolehdimme siitä, että urakat hoituvat ajallaan ja sovitusti.
Me lukuina
home
Taloyhtiöitä asiakkaana
Isännöimme jo 300+ talo- ja kiinteistöyhtiöitä Suomessa.
group_add
Henkilökuntaa
Työllistämme tällä hetkellä 25 alan ammattilaista.
euro_symbol
Liikevaihto
Liikevaihtoluokkamme on 1 000 000 € ja jatkamme kasvua tasaisesti.
location_city
Kaupungit
Toimimme 10+ kaupungissa Pohjois-Savon ja Keski-Suomen alueella
hourglass_full
Vasteaika
Vastaamme yhteydenottoihin hyvin ja nopeasti
work
Hoidettava omaisuus
Hoidossamme on 675+ M€ arvosta kiinteistöomaisuutta
Tyytyväisiä asiakkaitamme
Keilatalo Oy
"Ammattitaitoinen taloushallinto on auttanut meitä mm. monessa kiinteistöosakeyhtiön arvolisverovelvollisuus asiassa. Olemme tyytyväisiä isännöintitoimiston ammatitaitoon ja kykyyn nähdä asioita moniulotteisesti osakkaan ja yhtiön etua ajatellen. Nykyaikaiset tavat ja järjestelmät luovat joustavuutta sekä nopeutta isännöintipalveluihin."
- Keilatalo Oy, hallitus
As Oy Kuopion Turonkulma
"Tuttuun isännöitsijään on helppo luottaa, kun tietää asioiden hoituvan ilman patisteluja. Pyydettäessä sovitut asiat sujuvat viipymättä. Isännöinnin hyvä tavoitettavuus ja ammattitaito tekevät yhteistyöstä mielekästä. Omien arkikiireiden keskellä osaa arvostaa sujuvaa isännöintiä. Hyvä isännöitsijä ei hoida ainoastaan pakollisia tehtäviään vaan pitää huolta koko yhtiöstä."
- Turonkulma, hallitus
As Oy Visakuja 2
"Iljan isännöintikeskuksessa minua viehättää hyvä tavoitettavuus, nopeat vasteet sekä erinomaiset yhteydet alueen toimijoihin erilaisia korjaustöitä järjesteltäessä."
- Visakuja 2, hallitus
Viimeisin kirjoitus
Suomessa varmaksi puheenaiheeksi sään ja tosi-tv:n lisäksi on noussut energiakriisi ja energian hinta. Näistä kolmesta jälkimmäinen on se asia mihin meistä jokainen voi vaikuttaa; omaan energian kulutukseensa.